Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesimarmorointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesimarmorointi. Näytä kaikki tekstit

5. joulukuuta 2013

The Finn

Itsenäisyyspäivän juhlintaan piti tietysti tehä sinivalkoiset kynnet, ja innostuin piiiiiitkästä aikaa vesimarmoroimaan. Oli muuten vasta toinen kerta ikinä, kun tein marmoroimalla pelkät tipit (nimettömiä lukuunottamatta.) Samalla pääsin testailemaan muutamaa vähemmälle käytölle jäänyttä lakkaa, Essencen Lily Bloomia ja miitistä saatu L'Orealin Rebel Blueta. Ranskisten rajat on vedetty Kissin nail art lakalla ja nimettömiin laitoin yhdet helmenpuolikkaat.
Veikkaisin, että lakkojen shimmerin takia kuviot eivät pysyneet kauhean tarkkareunaisina ja lakat vähän sekottuivat. Mutta ihan tyytyväinen olen näihin silti, en ole ikinä onnistunut saamaan marmoroimalla kaikista kynsistä ihan samanlaisia.
Kynsinauhat sen kun kuivuu, aika ikäviltä näyttävät näin lähikuvissa



1. heinäkuuta 2013

Oh my GOSH

Aina välillä sitä vaan pitää ruoskia itseään sen verran, että rupeaa vesimarmorointihommiin. Aloitin joillain ihan muilla lakoilla, mutta kun tarpeeksi monta kynttä meni ruttuun, nappasin GOSHin Wild Lilacin ja Pool Partyn ja hoidin homman niillä. Kuvioista näkee, että viime kerrasta on aikaa, mutta ihan kivasti nämä muuten onnistui. Päällä on vielä kerros H&Mn mattalakkaa, jotenkin se toimii noitten kiemuroitten kanssa.
Nämä on otettu jo jonkin aikaa sitten, kynnet oli ihan minimimitassaan moppaustapaturmien jälkeen



13. maaliskuuta 2013

Waterfall

Pahoittelen blogihiljaisuutta, tällä viikolla on pari tenttiä ja muutenkin on ollut kaikenlaista ohjelmaa. Mutta nyt pitkästä aikaa vesimarmorointia. Mia Secretin tintit toimivat siinä vaan niin loistavasti, että olin tylsä ja valitsin taas punaista ja sinistä. Pohjan lakka on Caerphlillyn pinkki creme. Tintien päälle levitin vielä kerroksen glitterlakkaa, mutta vaikka vartin pyörittelin lakkapulloja, en onnistunu muistamaan mikä lakka on kysessä.
Tuon glitterin takia kameralla oli vähän ongelmia tarkentamisessa



23. lokakuuta 2012

Retro

Näistä kynsistä en tykännyt yhtään. Tai siis nuista väreistä. Halusin päästä vesimarmoroimaan taas, ja koska Mia Secretin Tintit toimivat siinä niin loistavasti, käytin niitä taas. Pohjaksi laitoin valkoisen sijaan Blue Placen kirkkaan keltaista, joka sai nuista tinteistä varsin metkan värisiä ja varsin retrohenkisiä. Kuviot näillä kyllä onnistu taas ihan hyvin, vaikka kaikista kynsistä tulikin tosi erilaisia.
Yhyy, kuivat kynsinauhat



7. elokuuta 2012

Hot water

En oikein ole keksinyt sopivia käyttökohteita nuille Mia Secretin tint-lakoille, mutta tässä pari viikkoa sitten hoksasin kokeilla niitä vesimarmoroinnissa. Toimivat muuten todella hyvin! Lakat levittyi hyvin ja kuvioita oli helppo muodostaa. Pohjalla on pari kerrosta purkkapinkkiä Caerphillyn lakkaa, jonka päälle siis marmorointi punaisella ja tummansinisellä tintillä. Väritkin sain muokattua aika aitoja vastaaviksi.
Kärjissä on jo vähän ikävät kulumat, kun hoksasin kuvata nämä vasta seuraavana päivänä..


3. heinäkuuta 2012

After all

Jihuuu! Vihdoin sain tehtyä vesimarmoroimalla sievät kynnet. Lakkavalinnoistahan se pitkälti on kiinni, mutta nyt ne osuivat kohdalleen. Näissä käytin vain GOSHin Oceania ja Manhattanin vaaleanvihertävää. Lopuksi mattasin koko homman IsoDoran mattalakalla.


27. huhtikuuta 2012

How much wood would a woodchuck chuck?

Vesimarmoroinnista tulee mulle jotenkin aina mieleen puun syykuvio, joten halusin kokeilla, olisiko lopputulos lähelläkään oikeaa puuta, jos värit valitsisi sen mukaan. Ja kyllähän tuo nyt puulta näyttää, vaikka kaikkiin kynsiin en saanut tarpeeksi raitoja, ennen kun lakkapinta rupesi repeilemään veden pinnalla. Puukuviot on tehty Carlo di Roman vaalealla ja Lumenen tummanruskealla lakalla.
Nimettömiin ja peukaloihin maalasin tuommoset puut, ja kuten huomaa, mielenkiinto rupesi jo siinä vaiheessa vähän hiipumaan. Nuo näyttää ehkä neljävuotiaan piirroksilta :D Mutta sopivat ihan kivasti kuitenkin marmoroinnin kanssa.
Tuo etusormen kynsi on ehkä kaikkein lähimpänä sitä, mitä lähdin hakemaan


5. huhtikuuta 2012

Easter combo

Nyt kun tätä aikaa piisaa, päädyin pitkästä aikaa vesimarmorointiin. Vaikka kuinka yritän, en saa ikinä kaikkia kynsiä ees hitusen samannäkösiksi. Siksi näihinkin lätkin päälle vielä pilkkuja ja strasseja. Kuvassa nuo näyttää lähinnä sekasotkulta, mutta toimi todellisuudessa yllättävän hyvin. Alla on Carlo di Roman nudelakkaa ja värilakkoina Blue Placen keltanen, Viva la Divan vaalean vihreä ja H&Mn No Mambo Jambo. Samoja lakkoja käytin myös nuihin dotting tool pilkkuihin.

Pitäis näköjään opetella pitämään sormia niin, ettei kynnet näytä noin oudon mallisilta..

8. tammikuuta 2012

Dream like a baby

Viimesen lomapäivän kunniaksi aattelin tehä kynsillekin jonkun aikaa vievän lakkauksen, ja mikäs se parempi siihen tarkoitukseen kuin vesimarmorointi. Halusin kuitenkin kokeilla jotain uutta, ja marmoroin kynsiin pelkät tipit. Alla on Dermosilin Seashell -nudelakka, ja marmoroinnin pohjalla valkoset tipit Caerphillyllä. Kun kynnet oli kunnolla kuivuneet, rajasin tipin ensin ranskis-tarroilla ja sitten vielä teippasin sormet ja kynnen alaosan. Marmoroinnissa hempeitä vauvavärejä, Mavalan vaaleansininen Tropique, H&Mn pinkki Come Shine ja valkoinen Satin Dream. Rajaus vielä Dependin nail art -lakalla ja koristeeksi vaalean punasia ja sinisiä fimokukkia.


13. marraskuuta 2011

Rainforest

Jotenkin päädyn näissä vesimarmoroinneissa aina pinkkeihin ja liloihin tai sitten näihin vihreisiin lakkoihin. Tälläkin kertaa lakkasin pohjan vaalean vihreäksi Supremen Parrotilla. Kun se ei sopinutkaan itse marmorointihommaan, vaihdoin Essencen In the jungleen ja Viva la Divan 128. Pitkästä aikaa sain näistä melko tasaset kerrokset kynsille.
Pahoittelut sottaisista kynsinauhoista, tajusin ne vasta, kun pienentelin nuita kuvia..

Tuosta nimettömästä tuli aika ihana


17. syyskuuta 2011

Mermaid

Innostuin pitkästä aikaa vesimarmoroimaan kynteni. Värit on vähän turhankin lähellä toisiaan, joten kuviot ei ole kovin selkeitä. Pohjalla on valkoinen Carlo di Roman lakka, jonka päällä Essencen tummanvihreä In The Jungle, MNYn turkoosi 657 ja Viva la Divan vaalea vedenvärinen 128. Koska lopputulos ei nyt ollut ihan hirveän näyttävä, levittelin päällimäiseksi vielä kerroksen Viva la Divan 70, turkoosia glitterlakkaa.



6. elokuuta 2011

Lazy and lonely

Tälle päivälle ei ollu oikein mitään ohjelmaa, siksi halusin kokeilla vesimarmorointia uudelleen, kun se viikolla epäonnistu. Väreiksi valitsin valkosen ja harmaan eri sävyjä ja mustan. Lakkoina Carlo di Roman valkonen, H&Mn Satin Dream, Evelinen hopeinen "holo" ja harmaa, Golden Rosen Tummanharmaa hololakka ja Wild and Crazyn Bellie up. Halusin sekotella värejä paljon, enkä mitään erikoisempaa kuviota. Lisäsin vielä hopeita strasseja ja valkosia tekstiilikukkia.



3. elokuuta 2011

Playing with fire

Alkuun pahoittelut venähtäneestä blogihiljaisuudesta.. Työt loppui viime keskiviikkona, ja suuntaisin torstaina 700 km päähän mökille pitkäksi viikonlopuksi. Aika meni hurauksessa ihan vaan rentoutuessa ja nauttiessa kesästä ja hyvästä seurasta, joten tietokoneellekaan ei oikein ehtinyt.
Nyt kuitenkin oon taas kotona ja varastossa on paritkin kuvat kynsistä, joten niitä tulossa piakoin. Aamulla päätin kokeilla taas vesimarmorointia, ja lopputulos oli kyllä surkein tällä tekniikalla tekemistäni lakkauksista. Mutta josko näillä huomiseen jaksaisi. Pohjalla Carlo di Roman valkoinen, värilakkoina China Glazen Yellow Polka Dot Bikini (ja kun se ei tosiaan sopinut marmorointiin niin vaihdoin Lumenen Get Coloriin), Minersin Jaffa ja Wet n Wildin Sunny side up. Värit tosiaan levitty aivan surkeasti ja koitin pelastaa sen minkä pystyin oransseilla kukkasilla (Kissin nail art lakalla) ja Mavadrylla sen minkä pystyin. Tässä lakkauksessa tuo päällyslakka teki kyllä ihmeitä, vaikka ei näistä nyt mitään mahtavia siltikään tullut.
Keskisormi rullaantui ikävästi..

Sisällä värit näkyvät paljon aidompina

Vasemman käden pikkurilli ja nimetön olivat ainoat onnistuneet kynnet, ja niittenkin kärjet tökkäsin johonkin...

8. kesäkuuta 2011

Falling in love

Totesin vasta nämä kynnet valmiiksi saatuani, että oon tehny tässä aika vasta melko saman väriset kynnet. Tekniikka oli siis vesimarmorointi, väreinä H&M:n Fashionista, Mavalan La Paz ja Anytimen Angel. Vaaleaa ja söpöä, sopii kesään mun mielestä. Koristukseksi vielä muutama tarramallinen "strassi".

14. huhtikuuta 2011

Day dream of little princess

Muutamasta blogista oon taas bongaillu vesimarmorointeja, ja totesin, että tänään ois aikaa niihin. Väreistä tuli kyllä pikkusen yltiösöpöt mun mieleen, mutta onhan nämä herttaset. Halusin toteuttaa itse marmoroinnin ihan cremelakoilla, joten päädyin Mavalan La Paziin ja YesLoven 460en ja 421en. (edit. alla yksi kerros valkosta Carlo di Roman lakkaa) Nuo YesLovet siksi, että ei tuu niin paha mieli, jos lakkaa kuluu enemmänkin kun pullo on iso.. :) Päälle vielä lisäilin saman laatumerkin sinistä (11) ja violettia (6) glitterlakkaa vähän sinne tänne, en koko kynnelle. Oikeesta kädestä tuli kovasti vaaleanpunainen ja vasemmasta selkeesti sinisempi.. Ihan kohtuullisesti onnistuivatkin, vaikka vesi piti kyllä vaihtaa kolmesti kun oli aina liian lämmintä ja lakat kovettu heti.

7. maaliskuuta 2011

Rainbow with black

Jotain vähän erilaista piti keksiä ja innostuin sitten nuista ihanan värikkäistä cremelakoista. En osannut valita, joten päätin vähän yhistellä niitä. Jottei lopputuloksesta tulisi liian yksinkertainen, otin avuksi vesimarmoroinnin pitkästä aikaa. Mustaa sekoittelin joukkoon, niin vähän kyllä väheni tuo yltiövärikkyyskin. Itse näistä kovasti tykkään. Mutta antaa kuvien puhua puolestaan.
Tästä se lähti
Kaikki värilakat vasemmalta: Wild & Crazyn Bellie Up, SH Blue Me Away, Essencen Inthe Jungle,
Essencen What Do U Think, Avonin Sunshine ja Mavalan La Paz. Takana askartelun jäljet
Pahoittelen, että kynsinauhat on jälleen vähän sotkuiset. Kovasta työstä huolimatta..

Oikean käden kynsistä tuo sininen on ehdoton suosikki
Näistä tykkään sinisestä ja pinkistä eniten.