Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essence. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Essence. Näytä kaikki tekstit

10. huhtikuuta 2014

The first roses of the spring

Sain miitistä Ciaten foliopaketin mukana varsin herttaisen vaaleanpunaisen lakan, Kiss Chasen. Vaikka punaiset ja pinkit ei edelleenkään oikein ole mun juttu, kaikki vähän koralliin, persikkaan, vadelmaan ja mitänäitänyton menevät sävyt kyllä iskee. Kiss Chase tosin on aika rehellinen vaaleanpunainen, mutta pakko sitä oli päästä testailemaan.

Tein pitkästä aikaa ihan tavallisen ranskiksen, tuollaiselle vähän helmiäiselle (Carlo di Roma) pohjalle. Pyörin puoli päivää pelkällä tällä simppelillä versiolla, ennen kuin keksin lisäillä vähän ruusuja ja kimalletta. Ruusut on maalailtu ihan akryyliväreillä tuolla myöskin miitistä saadulla Mosaicin minisudilla. Muissa kynsissä on ohuesti (näistä kuvista kyllä näkee, ettei kovin ohuesti) Essencen Mr Bigia ranskiksen rajalla.
Ruusuista tuli vähän turhankin saman sävyisiä kärkien kanssa

3. huhtikuuta 2014

Mirror

Näihin kynsiin idea lähti nuista peilimäisistä isoista hexeistä, jotka ostin miitin kirpparilta. Yhtenä iltana, kun piti lukea tenttiin, löysin yllättäen itteni leikkelemästä askarteluveitsellä glittereitä.. Halusin yhdistää ne mustaan, ja löysinkin pari kivaa lakkaa niille kaveriksi.

Nimettömissä siis asteltuna nuita isoja hexejä Essencen Black is backin päälle, etusormissa ja pikkurilleissä OPIn DS Pewter. Jäljelle jääneissä kynsissä pohjalla Wet 'n Wildin Silvivoria, peukalossa mustia neliöstrasseja ja keskisormessa mielenkiintoinen meikkisienileimauskokeilu. Tuohon rengaskuvioon tuollainen utuinen jälki sopi kyllä ihan hyvin.
Nuiden hexien upeus ei välity kuvista ollenkaan, ne oikein välkehti valossa



9. maaliskuuta 2014

Blogimiitti - kynnet

Eilen vietettiin mahtava iltapäivä Tampereella New Yorkissa Pirkanmaalaisten kynsibloggareiden kanssa. Varsinaisen miitin ja sponssituotteiden esittely on tulossa lähipäivinä, kunhan saan kuvat räpsittyä ja seulottua.

Olin pari viikkoa taas enempi töissä ja pesuainevesien kanssa lotraaminen aiheutti pienimuotoisen kynsikuoleman. Koska kynnet oli lyhyet ja muutenkin onnettomassa kuosissa, piti koristelutkin valita siltä pohjalta. Lakkaukset ei lopulta ollut kovin spesiaalit, värit ja lakkaustyyli sitä tutuinta ja turvallisinta, turkoosia glitterliukua.

Tein alle ranskispohjan Dermosilin Seashellillä ja kärkiin liukuvärjäyksen Sally Hansenin Blingtasticilla ja Essencen Happy Aquariumilla. Seassa on myös vähän tummempaa pikkuglitteriä, Viva la Divan 70, mutta se erottuu aika heikosti. Koska jotain vähän näyttävämpää piti vielä saada kaveriksi, maalailin akryylimaaleilla kukkia. Rajaukset tein tällä kertaa mustan sijasta tumman sinisen ja vihreän sekoituksella ja ainakin omaan silmään se sopi paremmin kuin kova musta. Kukkien keskellä on vielä turkooseja irtoglittereitä, mutta kuvissa ne ei paljon erotu.


12. helmikuuta 2014

Roses for friends

Jostain kumman syystä olen tänä vuonna innostunut ystävänpäivästä kovasti, ainakin kynsien suhteen. Kynsillä on ollut peräkkäin jo kolmet vaaleanpunaiset lakkaukset, tässä niistä ensimmäiset.

Ruusuja ei ole tullut maalailtua aikoihin, joten kaivoin laatikosta luottoruusulakan IsaDoran Glamour Pinkin ja akryylimaalit. Punainen maali osottautui vähän turhan oranssiksi, kuvissa se näyttää vielä kummemmalta kuin luonnossa. Pää käski lopettaa tässä kohti, mutta lähtikin kuitenkin sekaan vielä Essencen Mr Bigia, kun oli pakko päästä kokeilemaan vanupuikkotöpöttelyä. Glitterit kyllä sai kivasti leviteltyä oikeille paikoilleen.



8. helmikuuta 2014

Lilac dreams

Nämä kynnet on muutaman viikon takaa, kun piti päästä testailemaan kaikkia uusia ihanuuksia. Paras vaihtoehto siihen on tietysti skitlette (vaikken tiedä, täyttääkö tämä ihan niitä virallisia kritteereitä). Sävyiksi valikoitui violettia ja sinistä.
 
Etusormissa ja pikkurilleissä on neljä kerrosta Essencen Isebreakeria ja eri värisiä isompia niittejä. Nimettömissä yksi kaikkien aikojen suosikkilakoistani IsaDora Miami Blue ja kahta muuta pohjalakkaa pilkkuina. Peukaloissa ja keskareissa GOSH Wild Lilac ja Miss Selenen glitter, jonka sain jo kesän miitissä, mutta on jäänyt aikasemmin kokeilematta.
 
Lopputulos jäi jotenkin vähän valjuksi, joten en näissä kauaa viihtynyt. Väriyhdistelmä oli kuitenkin kiva, pitää jotain vastaavaa kokeilla toistekin.
 





6. helmikuuta 2014

Brilliant colors

Tein joulun aikaan sen verran paljon töitä, että päätin tammikuussa palkita itseni pikku tilauksella Kosmetik4lessille. (Vietin ostolakon sijaan tammikuussa sen ihan perinteisen tipattoman, on vähän nuo opiskelijariennot käyny kunnon päälle..) Tehtiin siskon kanssa kimppatilaus ja.. noh tulihan tota tavaraa taas kiitettävästi. Muutama juttu on myös teitä varten. 500 postauksen raja on ihan hilkulla, ja kun blogin 3-vuotissynttäritkin ihan unohtu, niin ajattelin juhlistaa niitä yhtä aikaa.

En oikeestaan ole missään vaiheessä tietoisesti vähentänyt kynsilakkojen ostelua, mutta nykyään uusia lakkoja tulee osteltua tosi vähän. Ostan vain, jos löydän jotain oikeasti tosi kivoja lakkoja, nuita perusjuttuja alkaa olla jo sen verran kuitenkin kasassa. Siksipä nytkin tilasin vaan kaksi värilakkaa, ja lähinnä muita kivoja kosmetiikkajuttuja.
Kuvat näyttää ainakin omalla koneella ihan kamalilta Bloggeriin siirron jälkeen, toivottavasti eivät jää tuommoisiksi..
Tässä koko paketti,  suurin osa meni kuitenkin siukulle (Kuvaa saa klikattua isommaksi)
Omat ostokset purettuna

Kynsijutut on kaikki Essenceä, onhan nämä nyt hinta-laatu -suhteeltaan huikeita. Tilasin varastoon kolmea suosikkijuttuani, Anti Split -aluslakkaa, kynsinauhanpoistoainesta ja pikakuivattavia tippoja. En oikein ikinä oo innostunu pikakuivattavista päällyslakoista, en tiedä missä vika :D Nuo tipat on kuitenkin käteviä esim. teippailuissa.

Sininen on Ice ice baby -sarjan Icebreaker, nätti sävy, mutta kehno peittävyys. Lisäksi tuommonen pikkunen pinkki-punainen glitter, Mr Big.
Tuo Superheroes sarjan kynsilakanpoistoaine oli pakko saaha, löllyvää geeliä glitterillä! Oon ihan rakastunut tähän, vaikeimpien lakkojen kanssa geeliä voi levittää vähän paksummalti kynnelle ja antaa vaikuttaa tovin, jollon ne on paljon helpompi poistaa. Mansikkasuklaa käsivoide kuulosti syötävän hyvältä. Alkuun petyin tämän tuoksuun, se oli jotenkin tosi outo, mutta kun voide on pari minuuttia ollut käsissä, se alkaa tuoksua ihanan suklaiselta.
Sitten syy, miksi koko tilauksen tein, Sleekin Ultra Matts V1. Oon pitkään haaveillu kirkkaasta luomiväripaletista ja tämän swatchit vakuutti. Ja ihana se onkin! Vielä paljon kirkkaampi kuin kuvassa.
Lisäksi vielä luottoripsaria ja pari pikkusta käsilaukkutuoksua mahtu pakettiin.

1. helmikuuta 2014

Lazy Day


Mieletön stressiviikko takana. Mutta nyt on toivottavasti viimenen tilastotieteen tentti tehtynä, ja voin täysillä panostaa avoimen opintoihin. Kynsiä tuli lakattua lukemisen ohessa, mutta bloggaamisesta ei tullut mitään.

Näihin halusin yhdistellä talvisia sävyjä ja irtoglitteriä. Nimettömissä ja peukaloissa pohjalla on Mavalan Tropique, jonka päällä kerros Essencen Hey Nude! hiekkalakkaa. Muissa kynsissä on myöskin Essenceä, Lily Bloomia ja liukuvärjäyksessä Icebreakeria. Keskisormiin lätkin isoja glitterhippusia. Jälkikäteen ajateltuna oisi voinut asetella ne tarkemmin, mutta ihan kivat noinkin.

Nämä on tehty pahimpien pakkasten aikaan, ja kynnet oli ihan palasina. Siksi ne on nuin lyhyet.
 




20. tammikuuta 2014

Party cats

Piti päästä pitkästä aikaa kokeilemaan jotain vähän älyttömämpää, ja sopivasti meillä sattui olemaan uv-opiskelijakekkerit, joihin piti saada valkoiset kynnet. Tein pohjan kaikkiin kynsiin kerroksella(!!) Nailsin Snow Whitea, joka on kyllä kaikinpuolin huippu lakka. Nimettömiin tein Kissin neonlinereilla tuommoset pörröiset kissat. Koska niistä piti saada coolit partykisut, lisäsin vielä akryylimaaleilla aurinkolasit. Muissa kynsissä on päällä Golden Rosen Jolly Jewelsiä (115) ja kaikissa vielä pari kerrosta Essencen Glow In The Darkia. Tuo pimeässä hohtava lakka kyllä oikeasti toimii, mutta vaikka kuinka yritin, niin ei niistä minkäänlaista kuvaa saanut tuolla kameralla..
Ah, auringonpaiste :3



13. tammikuuta 2014

Golden Sand

Lumenen Kultahiekkaa oli pakko päästä kokeilemaan heti! Tein varsin simppelit koristelut sen kaveriksi dotting toolilla ja Essencen Me & My Loverilla. Tuon Lumenen koostumus oli oikein kiva ja hiekkaefekti oli tasainen ja miellyttävä.
Piiiiiitkästä aikaa sain kuvattua kunnon luonnonvalossa

Johtuukohan kuivuudesta vai mistä, mutta kädet on jatkuvasti tuommosilla pikkuhaavoilla..


Voitin jouluaattona Tiny Nail Desing-blogin kalenteriarvonnasta 10€ lahjakortin Sanna Taraan. Päätin pitää tilauksen pienenä, koska Saksan maalta on matkalla jo jonkun verran kynsitavaraa. Niittejä oli pakko saada, niitä olen himotellut jo kauan, mutta en ole saanut aikaseksi tilata. Kultaisia ja hopeisia löytyy nyt 2 millisinä ja 3mm sekalaisen värisiä. Lisäksi tuommonen jämäkämpi koristelusivellin, koossa 000.

4. tammikuuta 2014

Later on

Joulu tuli ja meni vanhempien luona lorvaillessa ja töissä, samoin uusivuosi. Eilen kuitenkin oli tältä erää viimenen työpäivä ja tiistaina alkaa ihan uudet opiskelut iiks! Bloggailullekin pitäisi löytyä vihdoin kunnolla aikaa, kun melkein kaikki luennot on iltasin.
Kynsiä tuli pyhien aika jonkun verran lakkailtua, mutta kameran unohdin reissailun ajaksi kotiin.. Joitain kuvia räpsin puhelimella, ja nyt on ekaa kertaa testissä tuo kuvat-sovellus, joka tallentaa kaikki suoraan tänne google-tilille. Kuvat on vähän pieniä, ja värit vähän hakusessa, mutta muuten vaikuttaa kätevältä!
Aatoksi tein melko simppelit ranskikset samoilla poro ja tonttukoristuksilla kuin aiemminkin tässä kuussa. Lisäksi vihreä-puna-valkoraitaa akryylimaaleilla.
Kuvia saa kerrankin klikkaamalla vähän isommaksi
 Loppuun vielä todella onnistunut muokkaamaton otos, mutta pointtina se, että Essencen peel of toimii! Kokeilin sitä tilauksen jälkeen kerran normi aluslakan päälle, ja siitä se ei lähtenyt millään irti. Paljaalle kynnelle levitettynä kuitenkin toimii älyttömän hyvin, tämä oli ihan huippu myös uudenvuoden glitterövereiden kaverina.

12. joulukuuta 2013

Ice princess

Ekan käyttökerran jälkeen jätin Essencen Hey nude! hiekkalakan ihan suosiolla odottelemaan talvea, sillä vaikka se ei yksinään iskenyt, halusin kokeilla sitä joissain oikein talvisissa kynsissä. Tein ensin pohjalle liukuranskiksen valkoisella ja vaaleansinisellä ja päällyslakan jälkeen lisäilin Hey nudea!a. Näistä tulikin ihan tuijottelukynnet, just semmoset, joissa viihdyn kaikista parhaiten.
Muina lakkoina on Dermosilin Seashell (nude), Essencen Lily Bloom ja Mavalan vauvansininen Tropique.




9. joulukuuta 2013

Lacy

Viime torstaina oli ohjelmassa ainejärjestön pikkujoulut, joissa pääsin ulkoiluttamaan uutta mustaa pitsimekkoani. Kynsiinkin halusin pitsiä ja kimallusta. Näitä pitsikynsiähän oli parisen vuotta sitten joka puolella, itsekin aikanaan kerran kokeilin. Nyt on taidot jo sen verran karttunu, että lopputulos oli vähän siistimpi, ja pitsikin paljon ohuempaa. Nuissa pitsikynsissä on pohjalla Essencen Iced Latte, muissa Ciate My Fair Ladya ja liukuvärjäys L'Orealin Black Diamondilla. Keskisormissa vielä oikat kristallit.



5. joulukuuta 2013

The Finn

Itsenäisyyspäivän juhlintaan piti tietysti tehä sinivalkoiset kynnet, ja innostuin piiiiiitkästä aikaa vesimarmoroimaan. Oli muuten vasta toinen kerta ikinä, kun tein marmoroimalla pelkät tipit (nimettömiä lukuunottamatta.) Samalla pääsin testailemaan muutamaa vähemmälle käytölle jäänyttä lakkaa, Essencen Lily Bloomia ja miitistä saatu L'Orealin Rebel Blueta. Ranskisten rajat on vedetty Kissin nail art lakalla ja nimettömiin laitoin yhdet helmenpuolikkaat.
Veikkaisin, että lakkojen shimmerin takia kuviot eivät pysyneet kauhean tarkkareunaisina ja lakat vähän sekottuivat. Mutta ihan tyytyväinen olen näihin silti, en ole ikinä onnistunut saamaan marmoroimalla kaikista kynsistä ihan samanlaisia.
Kynsinauhat sen kun kuivuu, aika ikäviltä näyttävät näin lähikuvissa



26. marraskuuta 2013

Luxury

Pitkästä aikaa omistan kunnollisen mustan lakan, Essencen Black is back'in. Se pääsi kunnolla kynsille vasta nyt, kun tarvitsin pikkujoulurientoihin mekon kanssa hopea-mustat kynnet. Koristeluissa halusin kokeilla jotain Saara Sarvaksen blogissa näkemäni tapaista, tuo on pyörinyt päässä vaikka kuinka kauan. Yksinkertaistin koristelua käyttämällä vain erilaisia glitterlakkoja (Depend ja Saffron), sekä Lorkun Black Diamondia. Peukaloissa ja nimettömissä hopana H&Mn Come Rain, sekä teippailuja ja strasseja.


12. marraskuuta 2013

Finally something new

Lakkavarastoja ei ole pahemmin tullut viime aikoina päivitettyä, mutta nyt on muutama uusi ihanuus.
Sisko oli syyslomareissulla Torremolinoksessa, ja toi sieltä kaksi Essencen lakkaa. Vasemman puoleinen Black to the Roots on koostumukseltaan varsin jännä, mattainen ja vähän hiekkalakkamainen, muttei kuitenkaan :D Lisäksi pimeässä hohtava päällyslakka.
 Seppälässä oli Wet 'n Wildin lakat 3e/kpl, ja edellisessä postauksessa hehkuttamani 9.0.2.1 Orangen lisäksi kotitutin punaisen Heatwaven.
Äiti oli ostanut pikkujoulumenoja varten L'Orealin Black Diamondin ja White Goldin, jotka pääsivät lainaksi. Onkohan näiden tarkoitus olla hiekkalakkoja? Ainakin glitterinen pinta vaati mahottomasti päällyslakkaa. Kimallusta kyllä löytyy.

29. lokakuuta 2013

Red sand

Nämä kynnet ovat kaukana siitä aiemmin lupailemastani luovuuden riemusaatosta, mutta välillä tämmösille nopeille ja helpoille on tarvetta. Ensimmäinen kerta hiekkalakkojen kanssa ei tosiaan vakuuttanut, mutta pakko oli antaa vielä tilaisuus. Tällä kertaa pelkkää punaista, Essencen Me & My Loveria ja tarran malliset niitit, jotka pysyi kynsillä ehkä pari tuntia. Sen verran paremmin tämä kerta meni, että Seppälästäkin kotiutui yksi Nails-sarjan hiekkalakka, mutta taitaa oma hiekkakokoelmani olla tässä.
Lakan kultainen hohde ei oikein suostunut kameralle näyttäytymään