Näytetään tekstit, joissa on tunniste Carlo di Roma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Carlo di Roma. Näytä kaikki tekstit

10. huhtikuuta 2014

The first roses of the spring

Sain miitistä Ciaten foliopaketin mukana varsin herttaisen vaaleanpunaisen lakan, Kiss Chasen. Vaikka punaiset ja pinkit ei edelleenkään oikein ole mun juttu, kaikki vähän koralliin, persikkaan, vadelmaan ja mitänäitänyton menevät sävyt kyllä iskee. Kiss Chase tosin on aika rehellinen vaaleanpunainen, mutta pakko sitä oli päästä testailemaan.

Tein pitkästä aikaa ihan tavallisen ranskiksen, tuollaiselle vähän helmiäiselle (Carlo di Roma) pohjalle. Pyörin puoli päivää pelkällä tällä simppelillä versiolla, ennen kuin keksin lisäillä vähän ruusuja ja kimalletta. Ruusut on maalailtu ihan akryyliväreillä tuolla myöskin miitistä saadulla Mosaicin minisudilla. Muissa kynsissä on ohuesti (näistä kuvista kyllä näkee, ettei kovin ohuesti) Essencen Mr Bigia ranskiksen rajalla.
Ruusuista tuli vähän turhankin saman sävyisiä kärkien kanssa

30. elokuuta 2013

Warm Nude

Luulin, että mulla on lakkoja sen verran, että muistan ne kaikki, mutta tämä oli unohtunut ihan totaalisesti. Lakka on Carlo di Roman vaalea nude, joka on vähän liian peittävä ranskiksiin, mutta vaatii vähintään kolme kerrosta tasaiseen lopputulokseen. Väri on kuitenkin kiva, joten tein taas tälläisen perinteisen glitterliukuvärjäyksen, tällä kertaa vähän lämpimämmillä kuparisilla lakoilla. Koko kynnellä on kultaisena kimalteleva Flormari U04, alaosassa saman merkin 820 ja YSSYn glitterlakka.



5. syyskuuta 2012

Fudge

Viime viikkoina kynnet on olleet kuolettavan tylsiä, tässä taas yhdet tälläiset viimesen päälle simppelit. Ite jaksoin kuitenkin tuijotella näitä ihan loputtomasti. Tuo Carlo di Roman nudelakka näytti luonnossa ihan kermakaramellin väriseltä ja on aivan ihana yksinäänkin. Päälle kuitenkin lisäsin vielä pari kerrosta GOSHin Rainbowta, joka kuvissa näyttää kovin haljakalta, mutta jolla saa mistä tahansa lakasta upean.


14. toukokuuta 2012

Roses for love

Syystä tai toisesta viime kuukausina on tullu tehtyä paljonkin tämmösiä herttasia ja tyttömäisiä lakkauksia, jotka ei vaan yhtään sovi tyyliini.. Näiden pohjana oli ihan tavallinen valkokärkinen ranskis, Caerphillyn ja Carlo di Roman lakoilla. Sitten innostuin tutkailemaan koristevarastoa ja löysin tuon rusettifimotangon, jota en ole vielä käyttänyt kertaakaan. Rusettien kaveriksi sopivat hyvin helmenpuolikkaat ja näistä tuli kyllä aika ihanat, vaikka ite sanonkin.


Nimettömissä ja peukaloissa on pikkusen tummempia nuo helmenpuolikkaat, vaikka ero
ei iso olekaan.

6. toukokuuta 2012

Cherrry

Manhattanin violetti on kiva tuommonen laventelin sävyinen lakka, ja siihen sopi hyvin vaaleat kukkakoristukset. Kukat ja pilkut tein kahella erikokosella dotting toolilla ja lakkoina oli Carlo di Roman valkoinen ja Maybellinen Strong Pink.

27. huhtikuuta 2012

How much wood would a woodchuck chuck?

Vesimarmoroinnista tulee mulle jotenkin aina mieleen puun syykuvio, joten halusin kokeilla, olisiko lopputulos lähelläkään oikeaa puuta, jos värit valitsisi sen mukaan. Ja kyllähän tuo nyt puulta näyttää, vaikka kaikkiin kynsiin en saanut tarpeeksi raitoja, ennen kun lakkapinta rupesi repeilemään veden pinnalla. Puukuviot on tehty Carlo di Roman vaalealla ja Lumenen tummanruskealla lakalla.
Nimettömiin ja peukaloihin maalasin tuommoset puut, ja kuten huomaa, mielenkiinto rupesi jo siinä vaiheessa vähän hiipumaan. Nuo näyttää ehkä neljävuotiaan piirroksilta :D Mutta sopivat ihan kivasti kuitenkin marmoroinnin kanssa.
Tuo etusormen kynsi on ehkä kaikkein lähimpänä sitä, mitä lähdin hakemaan


19. huhtikuuta 2012

Pink roses

Tämän tyylisiä kynsiä on täällä blogin puolella näkynyt useamminkin, mutta pakkohan sellaiset oli taas tehdä kevään innoittamina. Vaaleanpunainen lakka on Carlo di Roman ja kärjissä liukuvärjättynä H&Mn Satin Dreamia. Ruusut tein akryylimaaleilla ja keskelle vielä pikkuiset strassit.


4. maaliskuuta 2012

Winter on the beach

Nämä on taas tämmöset inspiraation puutoskynnet, joihin lätkin kaikkea, mikä vaan sattu käteen osumaan. Pohjalla on Carlo di Roman hohtava vaaleanpunainen, kärjissä Dependin vaaleanvihreä cremelakka ja sen päällä kerros Viva la Divan glitterlakkaa. Nimettömiin ja peukaloihin vielä vaaleanvihreät helmenpuolikkaat.


29. helmikuuta 2012

Sparkly nude

Muutama päivä on ollut blogipuolella hiljaisempaa, onnistuin hajottamaan meijän mokkulan.. Kynsiä on nyt varastossa useammatkin, kun synttäreitäkin piti juhlia oikein moneen otteeseen. Nämä on tehty uudella Carlo di Romalla, joka olikin peittävä nudelakka. (kuvittelin siis ostavani ihan normaalia ranskislakkaa) Koristelut, yllätys yllätys, hopealla. Liukuvärjäys on tehty Essencen ja Kissin nail art lakoilla ja Saffronin hilelakalla.