Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit

2. joulukuuta 2013

December

Jotenkin koko joulukuu pääsi ihan yllättämään, ja vaikka yleensä olen kova jouluvouhottaja, ensimmäiset joulukynnet tuli lakkailtua vasta tänään. Nämä sen sijaan on pyörineet kansiossa viime vuodesta asti, joten julkaisen alta pois, kun vihdoinkin ajankohta on taas osuva. Pohjasävyksi valitsin kultaisen H&Mn lakan, jonka päälle on töpötelty Color Clubin Gift of Sprklea. Nimettömiin maalasin akryyliväreillä kuuset, jotka on koristeltu myöskin violetilla. Nuo strassit näyttää kuvissa kauhean korkeilta, mutta toisaalta enemmän joulupallomaista fiilistä.



23. joulukuuta 2011

24. luukku SYNTTÄRIARVONTA!

Shiny & Glossyn ensimmäinen postaus julkaistiin 1.1.11. Sen ja joulun kunniaksi ajattelin järjestää teille lukijoille pikkuisen arvonnan. Palkinto on tosiaan aika pienenpieni, ja siksi en pyydäkään teitä mainostamaan tätä arvontaa, haluan vain palkita jonkun teistä ihanista lukijoistani (:
 Palkinto sisältää IsaDoran tämän vuoden joulukokoelmaan kuuluvan ihanan punaisen Merry Redin, irtoglitteriä, strasseja, fimoja ja siveltimiä. Kaikki olen ostanut itse ja ovat täysin käyttämättömiä (fimot olen itse leikannut tangoista)
IsaDora Merry Red

Keltainen ja vaalean vihreä irtoglitteri

Vaaleanpunaisia sydänstrasseja (n.100kpl) ja 125kpl kukkafimoviipaleita
(ne leikkasin itse, mutta ei huolta, mukana ovat vain tasaisimmat yksilöt)

Neljä kappaletta erilaisia Nail Art -siveltimiä
Osallistua voit kommentoimalla tähän postaukseen. Jokainen voi saada korkeintaan kolme arpaa
1. Olet blogini julkinen lukija (pakollinen)
2. Olet kommentoinut blogiini aikaisemmin (mainitse tästä kommentissa)
3. Anna palautetta Shiny & Glossysta. Ruusuja, risuja, ideoita..

Laita kommenttiin myös sähköpostiosoite, niin voin ottaa yhteyttä voittajaan.

Arvonta alkaa heti ja päättyy blogin synttäripäivänä 1.1.2012, klo 12.00. Voittajan ilmoitan parin päivän sisällä arvonnan päättymisestä.

Onnea arvontaan ja ihan mahtavaa joulua kaikille!

23. luukku

Tänään vuorossa joulukalenterin viimeiset kynnet, jotka ovat osittain kokoelma tämän kuun kynsistä. Huomenna onkin sitten vuorossa jouluyllätys. (julkaisen sen poikkeuksellisesti jo tänään myöhään illalla, huomenna tuskin ehtisin koneelle ja tuohon ajastimeen ei ole luottemista)
Peukalon tontut on ollu koko kynsillä jo 7. päivänä, mutta mielestäni ne ovat niin hellyyttävät, että oli saatava vielä kerran esille. Etusormissa vain kimaltavaa punaista. Keskisormien kynsissä ideana mistelinoksat, jotka esittelin 5. päivä. Nimettömän kuuset tein Nailsiden ohjeella. Pikkurilleissä kynttilät, joita oli tarkoitus kokeilla jo aikaisemminkin.


22. joulukuuta 2011

22. luukku

Nämä kynnet näyttää luonnossa paljon vähemmän suttuisilta kuin kuvissa. Pohjalla on töpöteltynä paria eri väriä ja päällä sydämet. Valkoisissa kynsissä alinna H&Mn Satin Dream, punaisissa Lumenen Kynttiläillallinen. Kultainen lakka on H&Mn duosta ja valkoisissa käytin punaisena Mavalan Los Angelesta.


21. joulukuuta 2011

21. luukku

Näitäkin kynsiä suunnittelin jo pidempään, mutta kun löysin Nailsidesta juurikin sopivasti tutonkin, niin ne pääsivät nyt kynsille. Pohjalla on Mavalan Los Angelesta ja kuuset SH Jumpin' Jadella ja vihreällä irtoglitterillä. Kovasti kiiltäväiset näistä tuli ja ihan hienot, vaikkei nyt ihan symmetriset.
Punainen on oikeasti ihan kirkkaan punanen, ei vaan kuvassa näytä siltä..


20. joulukuuta 2011

20. luukku

Nämä ovat sellaiset kynnet, joissa idea oli ihan hyvä, mutta toteutus sitten vähän tökki. Piparit näyttävät vähän oudoilta, mutta toivottavasti ne tunnistaa pipareiksi. Alla on SH Quick Sand, piparit Yesensyn suklaisella lakalla. Päälle vielä pieniä valkosia koristeita Maybellinen French Whitella.


19. joulukuuta 2011

19. luukku

Tämä jäi nyt vähän viimetippaan, mutta kaikille epätoivoisille viimehetken lahjavinkki. Äidin, siskon tai ystävän voi yllättää lahjakortilla kotitekoiseen manikyyriin. Sopii pienellekin budjetille ja tarvikkeet löytyy jokaisen kynsifriikin kotoa, sopii myös sellaiselle, jolla on jo kaikkea. Omatekemäni käsihoito on sisältynyt yleensä jotain näistä
-käsikylpy
-kuorinta
-hieronta ja käsien rasvaus
-kynsinauhojen hoito ja öljyäminen
-kynsien viilaus ja buffaus
-lakkaus
Näin joulunaikaan käsien kuorintaan sopii täydellisesti Strömsössä esitelty piparin tuoksuinen sokerikuorinta. Tuosta määrästä kuorinta ainetta tulee koko vuodeksi, mutta vähän soveltamalla saa sopivan satsin tähän tarkoitukseen.

18. joulukuuta 2011

18. joulukuuta

Vihdoin sain nämä aikaiseksi. Joulupukki ja noitarumpu on vaan ihan huikea joululeffa! Siksi olikin pakko saada teema myös lakkaukseen. En halunnut edes yrittää tehdä hahmoja näihin kynsiin, koska Mauri Kunnaksen piirrosjälki on sen verran omintakeista, etten oisi saanut niistä kumminskaan samannäköisiä. Pohjalla siis skitlelakkaus ja kaikki koristelut akryyliväreillä.

Peukalosta pikkurilliin: tunturi, noitarumpu, tanssiva punatulkku, kirje ja mukillinen lämmintä myrttilientä

Pikkurillistä peukaloon: kuuseksi pukeutunut shamaani, kirjesäkki, Heikki Hämähäkki,
shamaanin hattu, ja revontulet


17. joulukuuta 2011

17. luukku

Hopea ja sininen sopii jouluun melkein yhtä hyvin, kuin punanen ja kulta. Näissä inspiraation lähteenä oli hopeiset joulupallot. Yhtään en onnistunut vaan löytämään kuvausrekvisiitaksi.. Pohja on tehty Evelinen hopeisella hololakalla, päällä koristelut irtohileilla, Kissin, Golden Rosen ja Yesensyn sinisillä nail art lakoilla.

16. joulukuuta 2011

16. luukku

Vuorossa oikein kunnon joulunpunaista kuorrutettuna kimalluksella. Halusin nimittäin kokeilla vielä vähän jouluisempaa versiota näistä kynsistä, jotka esittelin muutama päivä sitten. Tein Dermosilin Jazzin päälle liukuvärjäyksen Natural Coden Stand Outilla, Lumenen kynttiläillallisella ja YesLoven punaisella. Päälle ripistelin punaista irtoglitteriä ja yhden punaiset strassit.
Sormet näköjään jäi vähän kimalteleviksi nekin..


15. joulukuuta 2011

15. luukku

Nämä ovat hyvinkin yksinkertaiset joulunpunaset kynnet, mutta nuo tähdet on aika hyvät katseenvangitsijat. Tein siis pohjan kolmella kerroksella YesLoven tummanpunasta cremelakkaa. Sitten nuo hopeiset tähtipaljetit ja tähdille pyrstöt Kissin hopeisella.


14. joulukuuta 2011

14. luukku

Tänään tuli taas reilusti lisää lunta. Sen kunniaksi vähän lumihiutaleita. Tein liukuvärjätyn valkosen ranskiksen Caerphillyn valkosella ja H&Mn Satin Dreamilla Dermosilin Seashellin päälle. Taiteilin pikkuruiset lumihiutaleet jokaisen kynnen tippiin Golden Rosen vaaleansinisellä.

13. joulukuuta 2011

13. luukku

Nämä kynnet ovat pakkastaivaan innoittamat. (ja vähän myös uuden ihanan pikkujoululahjalakan, jonka sain eilen) Pohjalla on kaksi kerrosta tummansinistä shimmeristä Sally Hansenin Blazing Blueta. Sitten töpötellin YesLoven sinistä glitterlakkaa ihan ohuesti. Sitten hopeisella akryylivärillä nimettömiin ja peukaloihin tähtien reunat, jotka täytin Kissin hopeisella nail art lakalla.


12. joulukuuta 2011

12. luukku

Kynsille pääsi heti H&Mn uusi punainen duolakka. Sen kaveriksi valitsin muutamaan kynteen Sally Hansenin Jumpin' Jaden, joka oli lähinnä joulukuusen vihreää omistamistani lakoista. Kuuseen koristeeksi hopeista nauhaa Inglotin hopeisella nail art lakalla. Punaisista kynsistä tein paketteja lisäämällä kultaista Depediä nauhoiksi.


11. joulukuuta 2011

11. luukku

Tänään on vuorossa joululahja ostoksilta mukaan tarttuneita kynsilakkoja. Tuon H&Mn lakan ostin tarjouksesta ihan tuon punaisen takia, Lumenen lakkakin oli tarjouksessa ja Yesensyyn  tartuin ihan kokeilu mielessä. Sen siis pitäisi olla suklaan tuoksuinen ruskea lakka (saatavilla taisi olla peräti 5 eri suklaan sävyä), mutta ainakaan ensikokeilun perusteella se ei tuoksu ainakaan suklaalta. Ihan kiva väri kuitenkin.
H&Mn Duo Nail Polish sävyssä Vivid Nails

Yesensyn suklaa tuoksulakka

Natural Code Groovy (se on oikeastikin tuommonen hailakka oranssi)

10. joulukuuta 2011

10. luukku

Näiden kynsien idean kultaisesta liukuvärjätystä ranskiksesta ryöstin meidän maantiedon opettajalta. Siinä vasta nainen, jolla on tyyliä! Lisäsin vielä jouluisuutta tuomaan pari punaista strassia joka kynteen. Liukuvärjäyksen tein Flormarin U04:lla, H&Mn kultaisella ja kultaisella irtoglitterillä. Itse rakastuin näihin totaalisesti, ne on sopivasti hillityt, mutta kuitenkin kimaltavat ja näyttävätkin.
Tuo ajastin on tosiaan temppuillut taas urakalla viime päivinä, mutta yritän saada postaukset julkaistua oikeana päivänä kuitenkin.


9. joulukuuta 2011

9. luukku

Jatkan edelleen tällä lumisemmalla linjalla. Nyt on kynsillä Dependin hopeana kimaltelevaa sinistä 221stä. Alla perus Dermosilin Seashell. Halusin kokeilla taas jotain uutta koristusjuttua ja leikkelin kuvioleikkurilla lumihiutaleita ihan tavallisesta paperista. Kiinnitin ne värittömällä lakalla kynteen ja päälle kerros päällyslakkaa. Ei kovin kestävät, mutta hauskat ja nopeat koristukset.