Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seppälän lakat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seppälän lakat. Näytä kaikki tekstit

17. huhtikuuta 2014

Ctrl + C

Violetti-innostuksessani tartuin taas miitistä saatuun Pahlishin Pet Dragonflyhin ja lakkailin sitä kolmisen kerrosta kaikille kynsille. Koristeluja miettiessä päädyin pitkästä aikaa seikkailemaan Tartofraises'n kynsigalleriaan ja nämä lakkaukset oli pakko päästä varioimaan.

Akryylimaaleista valitsin mustan sijasta tumman sinisen ja kaveriksi hopeisen Wet 'n Wildin lakan. Ihan tunnistettavia koukeroita sainkin aikaan, mutta ehkä olisi pitänyt aloittaa noista hopeisista. Nyt ääriviivat jäivät kauhean röpelöisen ja epäsiistin näköisiksi, kun hopea ei levittynyt ihan tasaisesti niiden päälle.



3. huhtikuuta 2014

Mirror

Näihin kynsiin idea lähti nuista peilimäisistä isoista hexeistä, jotka ostin miitin kirpparilta. Yhtenä iltana, kun piti lukea tenttiin, löysin yllättäen itteni leikkelemästä askarteluveitsellä glittereitä.. Halusin yhdistää ne mustaan, ja löysinkin pari kivaa lakkaa niille kaveriksi.

Nimettömissä siis asteltuna nuita isoja hexejä Essencen Black is backin päälle, etusormissa ja pikkurilleissä OPIn DS Pewter. Jäljelle jääneissä kynsissä pohjalla Wet 'n Wildin Silvivoria, peukalossa mustia neliöstrasseja ja keskisormessa mielenkiintoinen meikkisienileimauskokeilu. Tuohon rengaskuvioon tuollainen utuinen jälki sopi kyllä ihan hyvin.
Nuiden hexien upeus ei välity kuvista ollenkaan, ne oikein välkehti valossa



19. maaliskuuta 2014

Shine bright

Sen aikaa ehti tuo kevät piipahtaa, että oli pakko kaivaa neonlakat esiin. Pääsin samalla myös kokeilemaan Ginan valkoista ekaa kertaa ja kyllähän tuo oli hyvää tavaraa. Olen aikasemminkin tehnyt liukuvärjäystä valkoisen päälle China Glazen Yellow Polka Dot Bikinillä ja siitä viisastuneena aloitin lakkaamalla sitä kerrosen noin puoleen kynteen, muuten liukuvärjäyskerroksia tarvitaan tuhottomasti.

Keltaisen kaveriksi valikoitui pinkki, H&Mn Come Shine. Kostealla sienellä sain värit ihan mukavasti liukumaan, eikä niitä kerroksiakaan sitten tarvittu montaa. Mulla on pakonomainen tarve yhdistää neoneihin aina mustaa ja niin tälläkin kertaa. Pyysin siskolta ideoita, kun oma pää löi tyhjää, enkä halunnut tehdä taas neonseeproja. Päädyin sitten maalailemaan akryylimaalilla tähtiä ja vetäsin päälle vielä kerroksen Wet 'n Wildin Kaleidoscopea tuomaan blingiä kynsiin.



Värit on aidoimmillaan tässä kuvassa, vaikka muuten kamera tahtoi tehdä vähän suttua luonnonvalossa näin kirkkaitten lakkojen kanssa..

7. maaliskuuta 2014

Pink panther

Löysin Seppälästä Nails-sarjan ihanan valkopinkin glitterlakan, Pink Pantherin. Pitihän sitä sitten lakan nimestä innostuneena tehdä Vaaleanpunainen pantteri -lakkaukset. Lakkasin glitteriä H&Mn Pinkin päälle ja nimettömät Ginan kulttivalkoisella.
Pantterin maalailin kynsilakoilla ja akryylimaaleilla. Ei ihan tullut niin siistiä jälkeä, kun oisin toivonu, mutta kai tuon tunnistaa. Oikeaan lakkasin vaaleanpunaisen timantin, mutta se jäi vähän turhan pieneksi..
Kynnet on ihan hirveän huonossa kunnossa, kuivat ja napsuu jatkuvasti poikki..


17. helmikuuta 2014

Kisses and bows

Perjantainen ystävänpäivä meni romanttisesti treenin ja jääkiekon parissa, mutta kerkesin illasta piipahtaa tyttöjen kanssa ulkonakin. Kynnet vedin kuitenkin kunnolla överiksi, vaaleanpunaista, glitteriä ja rusetteja.

Puolikuumani on omasta mielestä yksiväristä lakkausta kivemman näköinen, mutta silti melkein yhtä nopea tehdä. Näissä vaaleanpunaisena on H&Mn Come Shinea ja Kicksin Summer Fling. Pilkt on Wet 'n Wildin How I Met Your Magnetaa ja glitter Wild & Crazyn Ghostia. Fimot pomppasi silmille, kun etsin jotain koristeita, ja nuo rusetit oli juuri sopivan värisiäkin.



22. tammikuuta 2014

Night flies

Seppälän alekorista löysin vihdoin etsimäni kunnollisen hopeisen lakan edellisen loppuneen tilalle. Halusin yhdistää sen tummansiniseen ja päädyin kokeilemaan uudestaan v-gap lakkausta. Tällä kertaa en saanut nuista ihan niin tasaisia kuin oli tarkoitus, mutta kauempaa tämä lakkaustyyli näyttää kyllä hienolta.
Lakkoina näissä siis Wet 'n Wildin hopeinen Silvivor ja luottotummansininen Sally Hansenin Blazing lue. Apuna käytin koristeluteippiä ja lopuksi vielä lätkin niitit kaveriksi. Vähän yllättäen tuo Silvivor kupli kauheasti, ehkä sitä tuli laitettua liian paksusti tai jotain. Kuplat vielä korostuu, kun sain taas kuvailtua oikein auringon paisteessa.



20. tammikuuta 2014

Party cats

Piti päästä pitkästä aikaa kokeilemaan jotain vähän älyttömämpää, ja sopivasti meillä sattui olemaan uv-opiskelijakekkerit, joihin piti saada valkoiset kynnet. Tein pohjan kaikkiin kynsiin kerroksella(!!) Nailsin Snow Whitea, joka on kyllä kaikinpuolin huippu lakka. Nimettömiin tein Kissin neonlinereilla tuommoset pörröiset kissat. Koska niistä piti saada coolit partykisut, lisäsin vielä akryylimaaleilla aurinkolasit. Muissa kynsissä on päällä Golden Rosen Jolly Jewelsiä (115) ja kaikissa vielä pari kerrosta Essencen Glow In The Darkia. Tuo pimeässä hohtava lakka kyllä oikeasti toimii, mutta vaikka kuinka yritin, niin ei niistä minkäänlaista kuvaa saanut tuolla kameralla..
Ah, auringonpaiste :3



15. tammikuuta 2014

Marmelade

Näihin kynsiin tuli ihan liikaa kaikkea, niinkun mulle aina käy kun lähden lakkailemaan ilman sen kummempaa ideaa. Toisin kuin yleensä niissä tapauksissa, lopputulos oli sittenkin ihan kiva, vaikka lakkaa on kärjissä vissiin 11 kerrosta..
Nudelle (Dermosil Seashell) pohjalle lähdin lakkaamaan neonoranssia puolikyymanikyyriä. Alla on tehostamassa yksi kerros Nailsin Snow Whitea ja rajaus on tehty Kissin oranssilla, joka oli lopulta vähän liiankin räväkkä. Sitten kerrostamaan. Koko tipin mitalle Wet 'n Wildin Sunny Side Upia ja Claire'sin oranssia shimeerlakkaa, päälle vielä liukuvärjäystä Wettiksen 9.0.2.1 Orangella ja YSSYn kupariglitterillä.
Oon jotenkin ihan hurahtanut taas kirkkaisiin väreihin. Näitten oranssien ja keltasten lisäksi kaikki keväiset värit iskee huutaa päästä kynsille :D



29. marraskuuta 2013

Outside the box

Nämä lakkaukset on hirveän kaukana omalta mukavuusalueelta, mutta täytyyhän sitä välillä repäistä. Räikeiden värien ja eläinkuosin yhdistelmästä tulee lähinnä mieleen halvat teinivaatteet, mutta yllättävän hyvin ne silti toimii yhdessä.
Pinkki lakka on Wet 'n Wildin How I Met Your Magneta, jonka koostumus on aivan ihana! Vaaleampi punainen on kanssa tämän värisistä oma suosikkini, Kicksin Summer Fling. Vaaleanpunaisen kanssa yhdistin kultaiset tikruraidat (Dependin linerilla), pinkkiin taas pronssin (tai ehkä antiikkikullan) sävyiset leoparditäplät, jotka on tehty dotting toolilla Catricen Oh my Goldness!lla.
Pieni paniikki iski tänään tuota koneen kynsikuvakansiota selaillessa, kun olin vahingossa onnistunut poistamaan kaikki kuvat jo julkaistuista kynsistä. Onneksi ne löytyi vielä koneen uumenista.

Oikea käsi ehti näköjään jo ottaa vähän osumaa


12. marraskuuta 2013

Finally something new

Lakkavarastoja ei ole pahemmin tullut viime aikoina päivitettyä, mutta nyt on muutama uusi ihanuus.
Sisko oli syyslomareissulla Torremolinoksessa, ja toi sieltä kaksi Essencen lakkaa. Vasemman puoleinen Black to the Roots on koostumukseltaan varsin jännä, mattainen ja vähän hiekkalakkamainen, muttei kuitenkaan :D Lisäksi pimeässä hohtava päällyslakka.
 Seppälässä oli Wet 'n Wildin lakat 3e/kpl, ja edellisessä postauksessa hehkuttamani 9.0.2.1 Orangen lisäksi kotitutin punaisen Heatwaven.
Äiti oli ostanut pikkujoulumenoja varten L'Orealin Black Diamondin ja White Goldin, jotka pääsivät lainaksi. Onkohan näiden tarkoitus olla hiekkalakkoja? Ainakin glitterinen pinta vaati mahottomasti päällyslakkaa. Kimallusta kyllä löytyy.

10. marraskuuta 2013

Old Style

Oon pyöritelly Wet 'n Wildin 9.0.2.1 Orangea käsissäni melkein jokaisella Seppälän reissulla tässä viimesen vuoden aikana, mutta aina se on jäänyt hyllyyn. Nyt kun olivat tarjouksessa 3 eurolla, en enää voinut vastustaa. Ja tuo kaunokainen osottautui vielä ihanammaksi kuin kuvittelin. En halunnut peittää sitä koristeluilla, joten pitkästä aikaa maalailin akryyliväreillä vanhat kunnon kukkaset liukuvärjätyn kärjen kaveriksi. Näitä tuli alkuaikoina tehtyä varmaan joka toisiin kynsiin, mutta nyt en edes muista, milloin viimeksi. Musta ja oranssi ovat aika voimakas kaksikko, joten aika näyttävät kynnet sai melko vähällä vaivalla. Kukkasiin vielä kaveriksi Dependin kultaista glitterlakkaa.
Maalailutaidot on kyllä päässy pahasti ruostumaan, täytyykin ryhdistäytyä taas.



17. syyskuuta 2013

Last summerdays

Taas on useammat lakkaukset odottamassa, mutta nämä uusimmat menee kärkeen. Syysauringon innottamana jätin tummat lakat odottaamaan ja kaivoin esille yhden tämän kesän ehdottomista rakkauslakoista, Sally Hansenin Grass Slipperin. Päälle levitin kerroksen Inglotin 319, joka on tuijottanut laatikosta syyllistävästi jo monta kuukautta. Rakastuin yhistelmään ihan täysillä! Niin kaunis ja kirkas hohtava vihreä, nuo lakat tosiaan oli luodut toisilleen. En halunnut peittää näitä koristeluilla, mutta kun koko kesä oli pitänyt vältellä töitten takia ulkonevia koristeita, oli pakko saada vähän strasseja ja niiden kaveriksi alaosaan liukuvärjäys Wild & Mildin Ghostilla.
Kuvat on otettu vasta seuraavana päivänä, ja kynnet oli jo vähän ottanu osumaa :(


Tuo etusormen kynsi on vielä vähän epämuodostunut, mutta muuten hyvin parantunut

3. syyskuuta 2013

Farewell

Hyvä ystäväni lähtee pian Englantiin vaihtoon, ja viime perjantain läksiäisiin piti tehdä sopivat kynnet. Bongasin jostain korukaupasta strassilippu-korvikset, ja halusin samantapaiset koristelut kynsille. Nimettömissä siis vaan 1,5mm strasseja. Kaikissa kynsissä lakkana yksi ehdottomista suosikkisinisistäni Wild & Crazyn Super Dooper Blue.
Varoituksen sana jo näin etukäteen herkimmille lukijoille, kannattaa suosiolla jättää postauksen loppuosa lukematta. Onnistuin järjestämään kivan kynsionnettomuuden.

 Opiskelut jatkuu, joten mulla oli viimeinen työpäivä lauantaina. Just kun ehdin riemuita siitä, että saan kynnet parempaan kuntoon, järjestin pikku onnettomuuden. Koska patonki ja sormi on erehdyttävän samannäköiset, leikkasin sitten palan sormesta ja kynnestä kokonaan. Kuvat on otettu pari päivää myöhemmin, tuo ihonpalanen on tosiaan ihan irtonainen ja kuollut ja kynsi lohkes oikein kunnolla. Sormi on ollut paketissa, ettei pääse tulehtumaan, ei juuri tee mieli sohia kynsilakanpoistoainetta tohon, joten ainakin tovin kynsikuvissa näkyy vaan 9 kynttä.

27. elokuuta 2013

Bonfire

Halusin kaikki loppukesän kirkkaat värit kerralla kynsille, joten lakkailin tämmöset kelta-oranssit skitlet, joissa ei ole sen kummempia koristeluja kuin L'Orealin Confettis. Lakat on pikkurillistä peukaloon Lumenen NC Get Color, Rimmelin Just Buy Me, Wet 'n Wildin Sunny Side Up, Rimmelin You're a Cracker ja nimetön kirkkaan punanen.



10. heinäkuuta 2013

Fire

Blogi on jäänyt vähän tahattomasti kesälomalle, toisin kuin minä. Kuuen päivän työviikot ja kaikki muu draama on vieny kaiken ajan ja energian. Onneksi enää vajaa kaksi kuukautta opiskelujen jatkumiseen, silloin viimeistään on taas aikaa :D
Nämä kynnet tein melkein heti miitin jälkeen ja käytin näissä nuita Rimmelin aurinkoisia sävyjä, Just Buy Me ja You're a Cracker. Niillä siis liukuvärjäys ja päälle kerros Wild & Mildin Ghostia, joka on jäänyt vähän päähänpinttymäksi noiden oranssien kanssa. Nimettömissä on Claire'sin shimmeristä oranssia ja Mia Secretin punaisella tintillä palloja. Tuo vähän sekava pallokuviointi osui ja upposi, täytyy kokeilla sitä joskus kaikille kynsille.
Kuvat muistin ottaa vähän myöhässä, siksi kulumat ja kynsinauhat... Ne on moppaushommien takia ihan hirveässä kunnossa, vaikka yritän rasvailla ihan jatkuvasti.



13. toukokuuta 2013

Lacy clouds

Löysin Hulluilta päiviltä tuommosen söpön sinisen pitsipaidan, ja ekoihin kekkereihin piti tehdä myös siihen sopivat kynnet. Nimettömät ja muiden kynsien pilvikärjet on tehty Wild & Grazyn Super Dooper Bluella, joka on sävyltään ehdottomia lemppareitani. Nimettömiin tein dottingtoolilla tuommosta vähän pitsihenkistä koristelua, ja muutkin kynnet rajailin valkoisilla pilkkujonoilla.
Alotin perjantaina työt siivoushommissa, joten viikolla tulee nykyään lakkailtua entistä vähemmän, kun lakat irtoilee sen verran tehokkaasti. Viikonloppuisin yritän panostaa, ja saada bloggailuakin taas vähän säännöllisemmäksi.



29. huhtikuuta 2013

Sold my soul to darkness

Keväinen hempeily alkoi vähän nyppiä, joten halusin välillä vähän tummempaa. Ensimmäisenä päätin, että kynsille päätyy Wet 'n Wildin Night Prowl, jota on siis nuissa kärjissä. Se on synkkyydessään ihanan pirteä glittereineen. Rajauksessa on palloja H&Mn  Fashionistalla, keskellä vielä parimilliset strassit.