Oon innostunut dotting tool pilkuista taas urakalla, viime aikoina on tullut tungettua niitä vähän joka paikkaan. Nämä taitaa olla toiset kynnet ikinä, jossa kokeilin tuollaista tasaista pallokuviota. Jotenkin nämä iski ihan täysillä, lakat oli sopivasti eri sävyisiä ja tuo cremen ja reilun kimalluksen yhdistelmä toimi. Täytyy kokeilla vastaavaa jossain muussakin värissä. Pohjalakka on Manhattanin ja pilkut Dependin 310. Tuo Depednin lakka on tosi nätti ja näyttävä, mutta jotenkin tosi hankala yhisteltävä, taisi olla ekaa kertaa käytössä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Manhattan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Manhattan. Näytä kaikki tekstit
20. elokuuta 2013
22. huhtikuuta 2013
Mermaid
Yksi päivä tuli pakottava tarve lakkailla jotkut vähän haastavammat ranskiskynnet. Inspiraatiota etsiskelin Tartofraiseksesta, ja iskin silmäni näihin kynsiin, joista sitten tein oman versioni. Väriksi valitsin kärkiin Dependin vaaleanvihreän 245:sen. Kiemurat ja viivat tein akryyliväreillä, ja onnistuin sotkemaan tismalleen Manhattanin 78C:n sävyistä vihreää. Tuota Manhattania siis nuissa pilkuissa, lakat toimii mielestäni dotting toolin kanssa paremmin kuin akryylimaalit.
| Värit ovat vaihteeksi vähän maltillisemmat, mutta jotenkin ihanan hempeät |
25. lokakuuta 2012
Nice and kind
Oon aina vihannut halloweenia ja yrittänyt vältellä kaikkea siihen liittyvää. Ihan protestiksi päätin lakkailla jotain söpöä ja pastellista. Mitään erikoishienoja koristeluja ei tullut kuitenkaan värkättyä, vaan perus pilkkukynnet, joita en jostain syystä oo moneestikaan tehnyt. Pohjan vaalea lila on Manhattanin lakka, pilkkuja tein Caerphlillyn valkoisella, YesLoven violetilla ja Oriflamen pinkillä.
3. heinäkuuta 2012
After all
Jihuuu! Vihdoin sain tehtyä vesimarmoroimalla sievät kynnet. Lakkavalinnoistahan se pitkälti on kiinni, mutta nyt ne osuivat kohdalleen. Näissä käytin vain GOSHin Oceania ja Manhattanin vaaleanvihertävää. Lopuksi mattasin koko homman IsoDoran mattalakalla.
6. toukokuuta 2012
Cherrry
Manhattanin violetti on kiva tuommonen laventelin sävyinen lakka, ja siihen sopi hyvin vaaleat kukkakoristukset. Kukat ja pilkut tein kahella erikokosella dotting toolilla ja lakkoina oli Carlo di Roman valkoinen ja Maybellinen Strong Pink.
4. toukokuuta 2012
Ocean waves
Nämä on ensimmäiset kynnet, jotka lakkailin nuilla Saksan tuliaislakoilla. Peukaloissa ja nimettömissä on Manhattanin vaaleaa turkoosia ja päällä Essencen Glorious Aquarius. Muilla kynsillä Essencen Choose Me! En saanut sitä kuvissa näyttämään miltään, vaikka otin lähemmäs sata kuvaa. Oikeesti se on megakiiltäväjasäihkyväjaupea.
14. huhtikuuta 2012
Grüße aus Bremen
Pikkusiskoni lähti viikolla kouluretkelle Saksaan, ja pakkasin tietysti sen mukaan pari kymppiä ja ostoslistan. Tämmösiä lakkoja sitten sain, listalla oli tosiaan glitterlakkoja, turkoosia, sinistä ja jotain hienoa.
| Essencen ihanuuksia, Choose Me! ja Glorious Aquarius |
| Manhanttanin lakkoja, näillä ei ollu mitään nimiä |
| BeYu duochorme lakka 330 ja Flormarin 431 |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)