15. huhtikuuta 2013

Pure pink

Pinkkiä näkyy mun kynsillä harvakseltaan, ja yksi syy siihen on myös se, että sitä on mahdoton saada kuvattua oikein. Näissä kynsissä idea lähti kuitenkin kirkkaan pinkistä Oriflamen lakasta, jonka päälle töpöttelin liukuvärjäyksen YesLoven violetilla ja GoldenRosen sinisellä lakalla. Pitkästä aikaa liukuvärjäyksestä tuli sen verran tasaisempi, että miellytti omaakin silmää. Jotain pientä piti toki vielä lisätä, ja maalailin sitten mustalla akryylivärillä tuommoiset kiemuraiset.
Kuvissa värit on vähän mitä sattuu, oikeasti sävyt on paljon tummempia