12. huhtikuuta 2012

Brushes

Koin tänään karvaan pettymyksen, kun avasin kolmannen Dermosilin alus- ja päällyslakkapullon. Lakan sivellin oli vaihtunut mustasta pehmeästä ja ennenkaikkea pitkästä siveltimestä (jolla saa siis ongittua pullonpohjalta viimeisetkin lakkapisarat) lyhyeen haroittavaan valkoiseen siveltimeen. Olen tykästynyt lakan ohueen koostumukseen ja se on levinnyt hyvin tuolla vanhalla siveltimellä. Onneksi kuitenkin olin säästänyt vanhat pullot, joten puhdistin vanhan sudin ja vaihdoin sen ekan kokeilukerran jälkeen heti tuon uuden tilalle.
Uusi vs. vanha suti täysissä ja tyhjissä pulloissa
Tästä järkytyksestä tulikin mieleen, että millaisista kynsilakkasiveltimistä pidätte? Itse rakastan leveitä ja lättänöitä suteja, joilla lakan saa muutamalla vedolla tasaisesti koko kynnelle. Alla kuva muutamasta suosikistani.
Lumenen Gloss & Care sarjan lakat, Sally Hansenin Instadri sarja
 Koska kynteni on aika leveät, lättänä sivellin on oikein kätevä. Yksi syy siihen, että olen jättänyt esimerkiksi China Glasen lakat kauppaan, on juuri tuo sivellin, joka ei ainakaan tuossa ainokaisessani sytyttänyt.
Isadoran on myös aivan ihana, China Glasessa taas sivellin on varsin kapea

6 kommenttia:

Sissi kirjoitti...

Tykkään leveistä siveltimistä itsekin. Lumenella on hieman haastava noissa uusimmissa lakoissa, sillä on hyvä levittää mutta kynnen "tyvi" tahtoo jäädä epäsiistiksi viiston sudin vuoksi. Lisäksi isoon lapiokouraan se on jotenkin pienen tuntuinen.

OPIn sudit on aika hyvin omaan makuuni, samoin nuo Sally Hansenit.
Niin China Glazella kuin Color Clubillakin on aika kapoiset siveltimet.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin tykkään leveistä siveltimistä varsinkin isodoran sivellin on ihana <3

Anonyymi kirjoitti...

Täällä myös yksi, joka on tykästynyt IsaDoran siveltimiin. Oon ostanut IsaDoralta myös vähemmän itseäni viehättäviä värejä vain hyvän siveltimen takia. Eikä lakoissakaan ole tähän asti ollut mitään valittamista.
Hyvä postaus muuten. Suti on aika tärkeä osa kynsilakkaa. =)

sara kirjoitti...

Itelläni ei oo IsaDodan lakkoja, mut Essienki lakoissa on tommone paksu sivellin :--) Tai ainakin niissä lakoissa, mitkä oon ostanu anttilasta :)

Ine kirjoitti...

Itsekkin tykkään kyllä noista leveistä (: Myös semmoiset puolileveät eli jokseenkin normaalikokoiset ovat yleensä ihan kelpo suteja.

hiutale kirjoitti...

Kiitoksia kaikille mielipiteistä! Nuihin OPIin ja Essieen pitäisi tarkemmin tutustua, mutten ole saanut aikaiseksi tilattua vielä mistään. Nämä normihinnat on sen verran korkeat, että jää kaupoista ostamatta. IsaDoran siveltimet on kyllä vallan mainioita, ja täytyy myöntää, että itekin oon ainakin pari vähän oudomman väristä ostanu, ihan koska lakat on muuten niin ihania :D