23. maaliskuuta 2013

Tablecloth

Halusin päästä kokeilemaan tuota Tigerin timanttipullossa olevaa lakkaa. Laatu siinä oli yllättävänkin hyvä, kuivu tosi nopeasti ainakin. Lakka on nätin metallinen, ja siihen oli vähän hankala keksiä koristeluja. Totesin, että joku violetti koristelussakin vois olla paras, ja päädyin tämmöseen yksinkertaseen ruudutukseen Golden Rosen nail art lakalla.



18. maaliskuuta 2013

Tweety

Ensimmäiset pääsiäiskynnet! Olen lähdössä taas pääsiäisen viettoon pohjoiseen, joten sieltä on hankalampi päästä päivittelmään, niin pitää aloittaa hyvissä ajoin. Essencen Lime it up! on aivan ihanan kevään vihreä, ja yksinäänkin varsin pirtsakka. Koristelut jätin melko simppeleiksi, nimettömiin ja peukaloihin lakkasin auringonkeltaiset tiput.



13. maaliskuuta 2013

Waterfall

Pahoittelen blogihiljaisuutta, tällä viikolla on pari tenttiä ja muutenkin on ollut kaikenlaista ohjelmaa. Mutta nyt pitkästä aikaa vesimarmorointia. Mia Secretin tintit toimivat siinä vaan niin loistavasti, että olin tylsä ja valitsin taas punaista ja sinistä. Pohjan lakka on Caerphlillyn pinkki creme. Tintien päälle levitin vielä kerroksen glitterlakkaa, mutta vaikka vartin pyörittelin lakkapulloja, en onnistunu muistamaan mikä lakka on kysessä.
Tuon glitterin takia kameralla oli vähän ongelmia tarkentamisessa



7. maaliskuuta 2013

Up, up and away

Oon lomaillu tän viikon, ja pääsin taas hyödyntämään äitin askartelutarvikevarastojakin. Alkuviikolla tuli pistettyä kunnolla ranttaliks Himoksella, ja kynnetkin koki sen verran kovia, että pituutta lähti taas reilummasti..
Pitkään oon halunnu kokeilla höyheniä kynsillä, niitä kun näky jossain välissä vähän joka toisessa blogissa. Nämä höyhenet on ihan metsäkanalinnuista ja siksi väritykseltään vähän vaatimattomia, mutta kuviot niissä oli kuitenkin tosi hienoja, joten halusin niiden kaveriksi jonkun nudehtavan lakan. Lakassa ei näkyny mitään merkkiä, sisko on saanu sen vissiin jonkun isomman meikkisetin mukana. Peukaloissa on pienemmistä höyhenistä kärkiosat, nimettömiin leikkelin palat vähän isommasta sulasta.
Blogger <3 Kuvia ei saanu millään ilveellä taas ladattua oikein päin...

Nimettömömien kuvio muistuttaa kovasti leopardia


3. maaliskuuta 2013

Glitter partytime

Olen ravannut Koskarin Seppälässä muutaman päivän välein sen jälkeen, kun luin Sonnelasta Golden Rosen uutuuskokoelmasta. Piiiitkästä aikaa tuli oikein kunnon pakko saada -fiilis. Perjantaina (tai pari päivää aikasemmin) ne sitten oli tulleet, ja kotiutin kolme ihaninta, kun oli vielä 3 kahen hinnalla tarjous.
Lisäksi on pitkästä aikaa muutenkin tullut ostettua uusia lakkoja pari. Lorealin mustavalkosen ihanuuden esittelinkin jo täällä. Lisäksi palkitsin itteni hyvin menneestä työhaastattelusta Snow Crystalin lakalla, joka oli Kicksissä tarjouksessa. Kaverini myös lahjotti mulle synttäreitten kunniaksi Tigerin strassikorkkisen ihanuuspullon. Toi lakka kyllä yllätti, kuivu tosi nopeesti. Kesto ei tosin ollu kummonen ja kerroksia tarvi 4, mutta hintaansa nähen oikein kelpo. Täytyy tutustua kaupan muuhunkin lakkavalikoimaan.
111, 115 ja 110


Tigerin lakassa ei ollu mitään nimeä/numeroa, Lorealin Confettis, Snow Crystalin Beaming Blue

Tuota 115 oli pakko päästä heti kokeilemaan. Näissä on 2 kerrosta yhden valkosen lakkakerroksen päällä.