Iski yllättävä mielihalu keväisiin ja värikkäisiin kynsiin. Kaivoin esiin IsaDoran Mellow Yellowin. Se on yksinäänkin niin nätti, että päivän hengailin ihan ilman koristeluja. Väriä ei kuitenkaan ollut vielä tarpeeks, joten lisäilin Kissin pinkkiä ja oranssia neonlakkaa tuommosiksi simppeleiksi "seepraraidoiksi".
29. tammikuuta 2013
23. tammikuuta 2013
Oldies
Nudekynsiä tuppaa nyt oikein urakalla. Vaikka nämä on loppuen lopuksi aika kaukana nudesta. Lisäsin Essencen Iced Laten päälle kerroksen GOSHin Rainbowta. Yritin löytää jonkun combon, joka sopisi Rainbown väreihin, ja lopulta yhdistin Viva la Divan omenanvihreään Minersin Orangea. Nämä pysyi kynsillä alle päivän, väriyhistelmä oli pikkusen turhan retro..
| Kynsinauhat <3 talvi |
20. tammikuuta 2013
Nerd on red carpet
Seuraan muotia äärettömän vähän, mutta Golden Globen punaiselta matolta otetut kuvat pisti silmään. Ihastuin tuohon nuden ja pitsin yhdistelmään, jota on näkynyt julkkisten päällä ilmeisesti jo jonkin aikaa. Kynsiversioon karsin vähän yksityiskohtia, ja yhdistin nudeen pohjaan vain simppeleitä kukkia ja pilkkuja hopeina ja valkoisina. Lakkoina H&Mn Nerd, saman merkin Metal Grey ja Caerphillyn valkoinen.
![]() |
| Yllätyin puhelimeni kuvanlaadusta, en näköjään ookaan ihan pulassa ilman kameran laturia.. |
17. tammikuuta 2013
Carrot
Päivityksiä on tullut viime aikoina vähän harvakseltaan, ja sama meno tulee jatkumaankin. Kameran laturi on nimittäin porukoilla, enkä saa uusia kynsiä kuvattua. Koneelta löytyy kuitenkin jonkun verran vanhempia lakkauksia, mutta ne on yleensä jääny julkasematta, koska ovat vähän mitäänsanomattomia.
Näissä on vaihteeksi vähän kirkkaampia värejä, Lumenen Groovyn päälle vetelin punaset cracklejuovat Golden Rosen lakalla ja rajasin Wild & Mildin linerilla. Vähän jäivät mitäänsanomattomiksi, niin vetäsin päälle vielä kerroksen H&Mn mattalakkaa.
Näissä on vaihteeksi vähän kirkkaampia värejä, Lumenen Groovyn päälle vetelin punaset cracklejuovat Golden Rosen lakalla ja rajasin Wild & Mildin linerilla. Vähän jäivät mitäänsanomattomiksi, niin vetäsin päälle vielä kerroksen H&Mn mattalakkaa.
14. tammikuuta 2013
Tropical coctail
Ihastuin tuohon Kicksin Summer Flingiin niin kovasti, että se päätyi taas kynsille. Tein liukuväriranskiksen sillä ja tummansinisellä Golden Rosen 183lla. Päälle töpötellin sinertävänä ja pinkkinä kimaltavaa Flormarin 821stä. Nimettömiin ja peukaloihin tein samoilla sävyillä Kissin nail art lakoilla kukkaset. Aika kivat näistä tuli, vähän radikaalimpi väriyhistelmäkin toimi yllättävän hyvin liukuvärjäyksessä.
| Yhyyy, peukalon kukka ehti jo kokemaan kovia |
10. tammikuuta 2013
Like everybody else
Monissa blogeissa on näkynyt ihania strassi-mikrohelmi lakkauksia. Halusin tehdä oman versioni, mutta jätin tämän aika pelkistetyksi. Kynsillä on Kicksin alesta löytynyt kaupan oman merkin Summer Fling (? loppuosa on sen verran kulunut, että riskillä menee), jonka päälle liukuvärjättynä Essencen Time for Romance. Nimettömiin sitten kahden kokoisia strasseja ja vaaleanpunaisia mikrohelmiä.
Tunnisteet:
Essence,
Kicks,
kynnet,
liukuvärjäys,
strassit
8. tammikuuta 2013
Highway
Paluu arkeen ja aivot jumittaa. Inspiraation puutteessa päädyin tähän hyväksi havaittuun glitterranskikseen, turkoosina tällä kertaa. Lakkoina on Wild & Mildin Unbreakable, Sally Hansenin Blingtastic ja Essencen Glorious Aquarium. Kyllä kiiltää!
5. tammikuuta 2013
Bird
Essencen Love's recipe on loistava talvilakka, ja halusin sen kaveriksi talvisen koristelunkin. Äiti oli hommannut tuommosen söpön lintulautautasen, josta päätin vähän riskillä ottaa mallia. Oikean käden punatulkku on vähän muotopuoli, vasen onnistui vähän paremmin. Muihin kynsiin maalailin lumisia kuusen oksia. Kaikki yksityiskohdat on siis tehty akryylimaaleilla.
Tunnisteet:
akryylivärit,
eläimet,
esittävät,
Essence,
kynnet
3. tammikuuta 2013
And the winnner is..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





